Pro Ysitie -yhdistys

kannustaa aktiiviseen, byrokratian
muurit murtavaan yhteistyöhön
maan tärkeimmän sisämaan
väylän kehittämiseksi. Yhdessä
toimien kehityskäytävän vetovoi-
maisuus kasvaa yritysten, inves-
toijien, matkailijoiden ja asukkai-
den parhaaksi.

 

blankblank

PRO YSITIE

Ysiväylälle vuosi 2012 on hyvin tärkeä. Huhtikuussa 2012 liikenne- ja viestintäministeriön odotetaan julkaisevan liikennepoliittisen selonteon. Kyseessä on pitkän aikavälin linjauksia ja toimenpideohjelma ja liikennepoliittinen visio vuoteen 2030. Pro Ysitie vaikuttaa asiaan tuomalla kehittämisehdotuksia viiden maakunnan ja ELY-keskusten alueelta tiiviissä yhteydessä eri sidosryhmiinsä.

Yhdistyksen apuna on toiminut ELY-keskusten työryhmä ja yhteen on nivottu kokonaisesitys, eli on päästy jo koko väylän pituudelta kokonaisajatteluun. Se on kaikkien osapuolten tahto. Pelkästään maakuntien liikennesuunnitelmia tarkastamalla ei yksinkertaisesti päästäisi koko maan tarkasteluun.

Yhdistys oli aktiivinen jo kun koko tie Turusta Niiralaan edellisen hallituksen aikana nimettiin ysitieksi. Kerralla syntyi 230 kilometriä uutta valtatietä. Ei hullumpi juttu! Pro Ysitie pyrkii saamaan käytävälle mahdollisimman korkeaa EU-luokitusta. Joensuusta on Petroskoihin tie- ja rautatieyhteys. Suomen raja-asemista juuri Niiralasta tapahtuneet ylitykset ovat nousseet suhteellisesti eniten. Tie tuo hyvinvointia Pohjois-Karjalaan ja Joensuun teollisuudelle. Turusta suunta on Tukholmaan tai muualle Eurooppaan.

 

blank
blankblank
blank

© Pro Ysitie ry - Trival Oy